Grzegorz Bialowas
Zinzino Independent Partner
Tervetuloa! Olen itsenäinen konsulttisi opastamassa sinua terveysmatkallasi.
Omega-6:3-suhde ja miksi se on olennainen osa hyvää terveyttä
Nykyajan modernissa maailmassa syödään varsin eri tavoin kuin 1900-luvun alussa. Tuolloin ei vielä ollut saatavilla pikaruokaa tai pitkälle jalostettuja tuotteita, joissa on runsaasti suolaa, sokeria ja omega-6-rasvahappoja.
Mutta vaikka valmistaisit ruokasi itse, ainekset eivät valitettavasti ole myöskään laadultaan enää samanlaisia. Liha tulee pääosin eläimistä, jotka ruokitaan sisätiloissa rehulla sen sijaan, että ne olisivat ulkona syömässä ruohoa. Lohen kaltaiset kalat viljellään suljetuissa altaissa ja ruokitaan kalanruoalla sen sijaan, että ne söisivät levää syvissä vesistöissä. Tällä on valtava vaikutus ruoan ravintoarvoihin ja sen myötä myös soluihimme, kudoksiimme ja elimistöihimme.
Omega-6:3-suhde
Ruokavaliomme täytyy sisältää sekä omega-3- että omega-6-rasvahappoja, mutta kaikkein tärkein seikka on niiden suhde – ja 90 %:lla ihmisistä on alttius sille, etteivät nämä rasvahapot ole sopivassa tasapainossa toisiinsa nähden. Niillä, jotka eivät ota omega-3-ravintolisää, arvot voivat olla pahasti epätasapainossa ja suhdeluku olla jopa 25:1.
Tulokset osoittavat, ettemme saa riittävästi omega-3-rasvahappoja ruokavaliostamme. Tutkijat suosittelevat 3:1-tasapainoa välttämättömien omega-6- ja omega-3-rasvahappojen välillä.
Zinzinon BalanceTest
Zinzinon BalanceTest on helppo itse tehtävä testi, jolla analysoidaan veressä olevia rasvahappoja. Nämä paljastavat, millaista rasvaa saamme syömästämme ruoasta. BalanceTest on kuivaveripisaratesti (DBS), jonka on tieteellisesti todistettu olevan yhtä tarkka rasvahappojen analysoinnissa kuin laskimoverinäyte.
Testin tekemiseen tarvitaan vain muutama sormenpäästä saatu tippa verta Whatman-suodatinpaperille, ja sen tekeminen onnistuu alle minuutissa. VITAS Analytical Services** analysoi nimettömänä 11 rasvahapon määrän***, jotka yhdessä edustavat noin 98 % kaikista veressä olevista rasvahapoista. Näihin rasvahappoihin kuuluu tyydyttyneitä, yksittäistyydyttymättömiä (omega-9) sekä monityydyttymättömiä (omega-6- ja omega-3-) rasvahappoja. Tulokset näytetään noin 20 päivän kuluttua osoitteessa zinzinotest.com, ja niiden yhteydessä annetaan tietoja omega-6:3-tasapainosta, omega-3-rasvahappojen laadusta, rasvahappojen antamasta suojauksen tasosta ja muusta.
Polyfenoleja ja omega-rasvahappoja sisältävä BalanceOil+
BalanceOil+ on täysin luonnollinen polyfenolipitoinen omega-rasvahappojen tasapainoa edistävä ravintolisä. Se sisältää runsaasti oliivin polyfenoleja, omega-3-rasvahappoja sekä D3-vitamiinia. Se säätää ja ylläpitää elimistön EPA- ja DHA-tasoja ja omega-6:3-tasapainoa turvallisesti ja suojaa samalla soluja hapettumiselta6. Se sisältää ensiluokkaisen sekoituksen luonnonvaraisista pienistä kaloista saatuja öljyjä sekä alkusadon ekstraneitsytoliiviöljyä.
Täysin luonnolliset ainesosat
Zinzinon BalanceOil+-ravintolisän sisältämä kalaöljy saadaan ensisijaisesti lyhytikäisistä pienistä syvänmerenkaloista, kuten sardiineista ja anjoviksista. Lisäksi nämä kalaöljyt saadaan kokonaisista ja käsittelemättömistä kaloista.
Käytämme myös kylmäpuristettua ekstraneitsytoliiviöljyä. Espanjalainen Picual-oliivi on valittu sen sisältämän runsaan omega-9-rasvahapon määrän ja erittäin korkean antioksidanttipitoisuuden ansiosta.
Oliivit ovat alkusatoa, ja käsittelyn aikana kivet poistetaan ja vain hedelmät kylmäpuristetaan. Näin saadaan ekstraneitsytöljyä, jossa on runsaasti omega-9-rasvahappoa (oleiinihappoa), jossa puolestaan on erittäin paljon polyfenoleiksi kutsuttuja antioksidantteja (yli 750 mg/kg5). Näillä molemmilla on useita myönteisiä vaikutuksia15. Polyfenolit suojaavat BalanceOil+-ravintolisää pullossa, mutta vieläkin tärkeämpää on se, että ne suojaavat myös solujasi6.
BalanceOil+ sisältää D3-vitamiinia. Tuotteessa on käytetty luonnollista, lanoliinista valmistettua D3-vitamiinia (kolekalsiferolia). Lanoliini on lampaanvillassa luontaisesti esiintyvää rasvaa. D3-vitamiini valmistetaan liuottamalla D3-vitamiinin esiaste lanoliinista. Tämän jälkeen sitä muutetaan kemiallisesti ja aktivoidaan altistamalla ultraviolettivalolle (UV). Kyseinen kemiallinen prosessi on verrattavissa prosessiin, joka tapahtuu ihmisen iholla sen tuottaessa D3-vitamiinia.
Lisäksi BalanceOil+-tuotteemme sisältävät vain luontaisia aromeja.
Zinzino BalanceOil+ -ravintolisän tärkeimmät edut
- Edistää aivojen normaalia toimintaa1, koska päivittäinen annos sisältää 700 mg DHA:ta.
- Edistää sydämen normaalia toimintaa2, koska päivittäinen annos sisältää 1 300 mg EPA:ta ja 700 mg DHA:ta.
- Edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa3, koska päivittäinen annos sisältää 20 μg D3-vitamiinia.
- Auttaa pitämään elimistön EPA- ja DHA-tason hyvänä.
- Auttaa pitämään elimistön omega-6:3-tasot hyvinä.
- Auttaa pitämään elimistön polyfenolitasot hyvinä veren lipidien suojaamiseksi hapettumisstressiltä6.
- Tukee silmien tervettä ja normaalia toimintaa, koska se sisältää 700 mg DHA:ta7.
- Edistää normaalia luuston kuntoa11, lihasten toimintaa12, hampaiden kuntoa13 sekä solujen jakautumista14, koska päivittäinen annos sisältää 20 μg D3-vitamiinia.
- Tukee veren triglyseriditasojen8, verenpaineen9 ja veren kalsiumtasojen10 pysymistä normaaleina.
Kun olet toiminut neljän kuukauden ajan BalanceOil+-ravintolisää sisältävän terveyssuunnitelmamme mukaan, tee testi uudelleen ja selvitä uudet arvosi. 95 %:lla Zinzino Balance -tuotteita käyttävistä henkilöistä suhde on 120 päivän jälkeen lähellä arvoa 3:1.
* Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ei ole arvioinut näitä väittämiä. Tämä tuote ei ole tarkoitettu sairauksien diagnosointiin, hoitoon, parantamiseen tai ehkäisemiseen.
**Vitas on GMP-sertifioitu kemiallisia analyyseja tekevä sopimuslaboratorio, jolla on 20 vuoden kokemus alalta. Se tarjoaa laadukkaita kromatografisia analyyseja uusimpien tietojen ja teknologioiden pohjalta.
*** Testissä analysoidut 11 rasvahappoa ovat: palmitiinihappo (PA), steariinihappo (SA), oleiinihappo (OA), linolihappo (LA), alfalinoleenihappo (ALA), gammalinoleenihappo (GLA), dihomo-gammalinoleenihappo (DHGLA), arakidonihappo (AA), eikosapentaeenihappo (EPA), dokosapentaeenihappo (DPA) ja dokosaheksaeenihappo (DHA).
4. Polyfenoler från olivolja bidrar till att skydda blodfetterna mot oxidativ stress
Polyfenoler från olivolja bidrar till att skydda blodfetterna mot oxidativ stress. Att ersätta mättat fett i kosten med omättat fett bidrar till att bibehålla normala kolesterolnivåer i blodet. Oljesyra är ett omättat fett Påståendet kan endast användas för olivolja som innehåller minst 5 mg hydroxytyrosol och dess derivat (t.ex. oleuropeinkomplex och tyrosol) per 20 g olivolja. För att hälsopåståendet ska få användas måste konsumenten informeras om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag på 20 g olivolja.
7. DHA (dokosahexaensyra) bidrar till att bibehålla en normal hjärnfunktion
DHA (dokosahexaensyra) bidrar till att bibehålla en normal hjärnfunktion. Påståendet får endast användas om livsmedel som innehåller minst 40 mg DHA per 100 g och per 100 kcal. För att hälsopåståendet ska få användas måste konsumenten informeras om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag på 250 mg DHA. Moderns intag av dokosahexaensyra (DHA) bidrar till att hjärnan utvecklas normalt hos foster och spädbarn som ammas. Information ska ges till gravida och ammande kvinnor om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag på 200 mg DHA utöver det rekommenderade dagliga intaget av omega-3-fettsyror för vuxna, dvs. 250 mg DHA och EPA (eikosapentaensyra). Påståendet får endast användas om livsmedel som ger ett dagligt intag på minst 200 mg DHA.
8. EPA och DHA bidrar till normal hjärtfunktion
EPA och DHA bidrar till normal hjärtfunktion. Påståendet får endast användas om livsmedel som är åtminstone en källa till EPA och DHA, så som avses i påståendet KÄLLA TILL OMEGA-3-FETTSYROR enligt förteckning i bilagan till förordning (EG) nr 1924/2006. För att få använda hälsopåståendet ska konsumenten informeras om att den gynnsamma effekten uppnås med ett dagligt intag av 250 mg EPA och DHA.
9. D-vitamin bidrar till immunförsvarets normala funktion
D-vitamin bidrar till immunförsvarets normala funktion. Påståendet får endast användas om livsmedel som åtminstone är en källa till D-vitamin, så som avses i påståendet KÄLLA TILL D-vitamin enligt förteckning i bilagan till förordning (EG) nr 1924/2006))
10. DHA bidrar till att bibehålla normal synförmåga
DHA bidrar till att bibehålla normal synförmåga. Påståendet får endast användas om livsmedel som innehåller minst 40 mg DHA per 100 g och per 100 kcal. För att hälsopåståendet ska få användas måste konsumenten informeras om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag på 250 mg DHA. Intag av dokosahexaensyra (DHA) bidrar till att synen utvecklas normalt hos spädbarn upp till 12 månaders ålder. Konsumenten ska informeras om att den gynnsamma effekten uppnås med ett dagligt intag av 100 mg DHA. När påståendet används om tillskottsnäring, ska livsmedlet innehålla minst 0,3 % av de totala fettsyrorna som DHA.
15. DHA och EPA bidrar till att bibehålla normalt blodtryck
DHA och EPA bidrar till att bibehålla normalt blodtryck. Påståendet får endast användas för livsmedel som tillhandahåller ett dagligt intag på minst 3 g EPA och DHA. För att påståendet ska få användas ska information ges till konsumenten om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag av 3 g DHA och EPA När påståendet används om kosttillskott och/eller berikade livsmedel ska konsumenten samtidigt informeras om att dagligt intag av tillskott inte får överskrida 5 g EPA och DHA tillsammans.
16. DHA och EPA bidrar till att upprätthålla normala triglyceridnivåer i blodet
DHA och EPA bidrar till att upprätthålla normala triglyceridnivåer i blodet. Påståendet får endast användas för livsmedel som tillhandahåller ett dagligt intag på minst 2 g EPA och DHA. För att påståendet ska få användas ska information ges till konsumenten om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag av 2 g DHA och EPA När påståendet används om kosttillskott och/eller berikade livsmedel ska konsumenten samtidigt informeras om att dagligt intag av tillskott inte får överskrida 5 g EPA och DHA tillsammans. DHA bidrar till att bibehålla normala triglyceridnivåer i blodet. Påståendet får endast användas om livsmedel som tillhandahåller ett dagligt intag på minst 2 g DHA och som innehåller DHA i kombination med eikosapentaensyra (EPA). För att hälsopåståendet ska få användas måste konsumenten informeras om att den gynnsamma effekten uppnås vid ett dagligt intag på 2 g DHA. När påståendet används om kosttillskott och/eller berikade livsmedel ska konsumenten samtidigt informeras om att dagligt intag av tillskott inte får överskrida 5 g EPA och DHA tillsammans.
Jaa tämä sivu
Tai kopioi linkki