Louise McGregor
Zinzino-asiakas
Tervetuloa! Minulla on hienoja kokemuksia tuotteistani, ja uskon, että sinäkin tulet ihastumaan niihin. Kerro minulle, mitä mieltä olet!
Omega-6:3-suhde ja miksi se on olennainen osa hyvää terveyttä
Nykyajan modernissa maailmassa syödään varsin eri tavoin kuin 1900-luvun alussa. Tuolloin ei vielä ollut saatavilla pikaruokaa tai pitkälle jalostettuja tuotteita, joissa on runsaasti suolaa, sokeria ja omega-6-rasvahappoja.
Mutta vaikka valmistaisit ruokasi itse, ainekset eivät valitettavasti ole myöskään laadultaan enää samanlaisia. Liha tulee pääosin eläimistä, jotka ruokitaan sisätiloissa rehulla sen sijaan, että ne olisivat ulkona syömässä ruohoa. Lohen kaltaiset kalat viljellään suljetuissa altaissa ja ruokitaan kalanruoalla sen sijaan, että ne söisivät levää syvissä vesistöissä. Tällä on valtava vaikutus ruoan ravintoarvoihin ja sen myötä myös soluihimme, kudoksiimme ja elimistöihimme.
Omega-6:3-suhde
Ruokavaliomme täytyy sisältää sekä omega-3- että omega-6-rasvahappoja, mutta kaikkein tärkein seikka on niiden suhde – ja 90 %:lla ihmisistä on alttius sille, etteivät nämä rasvahapot ole sopivassa tasapainossa toisiinsa nähden. Niillä, jotka eivät ota omega-3-ravintolisää, arvot voivat olla pahasti epätasapainossa ja suhdeluku olla jopa 25:1.
Tulokset osoittavat, ettemme saa riittävästi omega-3-rasvahappoja ruokavaliostamme. Tutkijat suosittelevat 3:1-tasapainoa välttämättömien omega-6- ja omega-3-rasvahappojen välillä.
Zinzinon BalanceTest
Zinzinon BalanceTest on helppo itse tehtävä testi, jolla analysoidaan veressä olevia rasvahappoja. Nämä paljastavat, millaista rasvaa saamme syömästämme ruoasta. BalanceTest on kuivaveripisaratesti (DBS), jonka on tieteellisesti todistettu olevan yhtä tarkka rasvahappojen analysoinnissa kuin laskimoverinäyte.
Testin tekemiseen tarvitaan vain muutama sormenpäästä saatu tippa verta Whatman-suodatinpaperille, ja sen tekeminen onnistuu alle minuutissa. VITAS Analytical Services** analysoi nimettömänä 11 rasvahapon määrän***, jotka yhdessä edustavat noin 98 % kaikista veressä olevista rasvahapoista. Näihin rasvahappoihin kuuluu tyydyttyneitä, yksittäistyydyttymättömiä (omega-9) sekä monityydyttymättömiä (omega-6- ja omega-3-) rasvahappoja. Tulokset näytetään noin 20 päivän kuluttua osoitteessa zinzinotest.com, ja niiden yhteydessä annetaan tietoja omega-6:3-tasapainosta, omega-3-rasvahappojen laadusta, rasvahappojen antamasta suojauksen tasosta ja muusta.
Polyfenoleja ja omega-rasvahappoja sisältävä BalanceOil+
BalanceOil+ on täysin luonnollinen polyfenolipitoinen omega-rasvahappojen tasapainoa edistävä ravintolisä. Se sisältää runsaasti oliivin polyfenoleja, omega-3-rasvahappoja sekä D3-vitamiinia. Se säätää ja ylläpitää elimistön EPA- ja DHA-tasoja ja omega-6:3-tasapainoa turvallisesti ja suojaa samalla soluja hapettumiselta6. Se sisältää ensiluokkaisen sekoituksen luonnonvaraisista pienistä kaloista saatuja öljyjä sekä alkusadon ekstraneitsytoliiviöljyä.
Täysin luonnolliset ainesosat
Zinzinon BalanceOil+-ravintolisän sisältämä kalaöljy saadaan ensisijaisesti lyhytikäisistä pienistä syvänmerenkaloista, kuten sardiineista ja anjoviksista. Lisäksi nämä kalaöljyt saadaan kokonaisista ja käsittelemättömistä kaloista.
Käytämme myös kylmäpuristettua ekstraneitsytoliiviöljyä. Espanjalainen Picual-oliivi on valittu sen sisältämän runsaan omega-9-rasvahapon määrän ja erittäin korkean antioksidanttipitoisuuden ansiosta.
Oliivit ovat alkusatoa, ja käsittelyn aikana kivet poistetaan ja vain hedelmät kylmäpuristetaan. Näin saadaan ekstraneitsytöljyä, jossa on runsaasti omega-9-rasvahappoa (oleiinihappoa), jossa puolestaan on erittäin paljon polyfenoleiksi kutsuttuja antioksidantteja (yli 750 mg/kg5). Näillä molemmilla on useita myönteisiä vaikutuksia15. Polyfenolit suojaavat BalanceOil+-ravintolisää pullossa, mutta vieläkin tärkeämpää on se, että ne suojaavat myös solujasi6.
BalanceOil+ sisältää D3-vitamiinia. Tuotteessa on käytetty luonnollista, lanoliinista valmistettua D3-vitamiinia (kolekalsiferolia). Lanoliini on lampaanvillassa luontaisesti esiintyvää rasvaa. D3-vitamiini valmistetaan liuottamalla D3-vitamiinin esiaste lanoliinista. Tämän jälkeen sitä muutetaan kemiallisesti ja aktivoidaan altistamalla ultraviolettivalolle (UV). Kyseinen kemiallinen prosessi on verrattavissa prosessiin, joka tapahtuu ihmisen iholla sen tuottaessa D3-vitamiinia.
Lisäksi BalanceOil+-tuotteemme sisältävät vain luontaisia aromeja.
Zinzino BalanceOil+ -ravintolisän tärkeimmät edut
- Edistää aivojen normaalia toimintaa1, koska päivittäinen annos sisältää 700 mg DHA:ta.
- Edistää sydämen normaalia toimintaa2, koska päivittäinen annos sisältää 1 300 mg EPA:ta ja 700 mg DHA:ta.
- Edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa3, koska päivittäinen annos sisältää 20 μg D3-vitamiinia.
- Auttaa pitämään elimistön EPA- ja DHA-tason hyvänä.
- Auttaa pitämään elimistön omega-6:3-tasot hyvinä.
- Auttaa pitämään elimistön polyfenolitasot hyvinä veren lipidien suojaamiseksi hapettumisstressiltä6.
- Tukee silmien tervettä ja normaalia toimintaa, koska se sisältää 700 mg DHA:ta7.
- Edistää normaalia luuston kuntoa11, lihasten toimintaa12, hampaiden kuntoa13 sekä solujen jakautumista14, koska päivittäinen annos sisältää 20 μg D3-vitamiinia.
- Tukee veren triglyseriditasojen8, verenpaineen9 ja veren kalsiumtasojen10 pysymistä normaaleina.
Kun olet toiminut neljän kuukauden ajan BalanceOil+-ravintolisää sisältävän terveyssuunnitelmamme mukaan, tee testi uudelleen ja selvitä uudet arvosi. 95 %:lla Zinzino Balance -tuotteita käyttävistä henkilöistä suhde on 120 päivän jälkeen lähellä arvoa 3:1.
* Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ei ole arvioinut näitä väittämiä. Tämä tuote ei ole tarkoitettu sairauksien diagnosointiin, hoitoon, parantamiseen tai ehkäisemiseen.
**Vitas on GMP-sertifioitu kemiallisia analyyseja tekevä sopimuslaboratorio, jolla on 20 vuoden kokemus alalta. Se tarjoaa laadukkaita kromatografisia analyyseja uusimpien tietojen ja teknologioiden pohjalta.
*** Testissä analysoidut 11 rasvahappoa ovat: palmitiinihappo (PA), steariinihappo (SA), oleiinihappo (OA), linolihappo (LA), alfalinoleenihappo (ALA), gammalinoleenihappo (GLA), dihomo-gammalinoleenihappo (DHGLA), arakidonihappo (AA), eikosapentaeenihappo (EPA), dokosapentaeenihappo (DPA) ja dokosaheksaeenihappo (DHA).
4. Olive oil polyphenols
Olivenolie-polyphenoler bidrager til at beskytte fedtstoffer i blodet mod oxidativt stress. Udskiftning af mættede fedtstoffer i kosten med umættede fedtstoffer bidrager til at vedligeholde et normalt kolesterolniveau i blodet. Oliesyre er et umættet fedtstof. Anprisningen må kun anvendes for olivenolie, der indeholder mindst 5 mg hydroxytyrosol og derivater heraf (f.eks. oleuropein-kompleks og tyrosol) pr. 20 g olivenolie. For at anprisningen skal kunne anvendes, skal der gives oplysninger til forbrugeren om, at den gavnlige effekt opnås med et dagligt indtag på 20 g olivenolie.
7. DHA contributes to the maintenance of normal brain
DHA bidrager til at vedligeholde en normal hjernefunktion. Anprisningen må kun anvendes for fødevarer, der mindst indeholder 40 mg DHA pr. 100 g og pr. 100 kcal. For at anprisningen skal kunne anvendes, skal der gives oplysninger til forbrugeren om, at den gavnlige effekt opnås med et dagligt indtag på 250 mg DHA. Når mødre indtager docosahexaensyre (DHA) bidrager det til den normale udvikling af hjernen hos fosteret og ammede spædbørn. Gravide og ammende kvinder skal oplyses om, at den gavnlige effekt opnås ved daglig indtagelse af 200 mg DHA ud over det anbefalede daglige indtag for omega-3-fedtsyrer til voksne, dvs.: 250 mg DHA og EPA. Anprisningen må kun anvendes for fødevarer, der mindst giver et dagligt indtag på mindst 200 mg DHA.
8. DHA and EPA contribute to the normal function of the heart
DHA og EPA bidrager at vedligeholde normal hjertefunktion. Anprisningen må kun anvendes for fødevarer, der som et minimum er en kilde til EPA og DHA i henhold til det, der er angivet under anprisningen KILDE TIL OMEGA-3-FEDTSYRER på listen i bilaget til forordning (EF) nr. 1924/2006. For at anprisningen skal kunne anvendes, skal forbrugerne informeres om, at den gavnlige effekt opnås ved et dagligt indtag på 250 mg EPA og DHA.
10. DHA bidrager til opretholdelsen af en normal hjernefunktion
DHA bidrager til opretholdelsen af en normal hjernefunktion. Påstanden kan kun bruges for fødevarer, der mindst indeholder 40 mg DHA pr. 100 g og pr. 100 kcal. For at understøtte påstanden skal der gives oplysninger til forbrugeren om, at den gavnlige effekt opnås med et dagligt indtag på 250 mg DHA. Mødres indtag af docosahexaensyre (DHA) bidrager til den normale udvikling af hjernen hos fosteret og ammende spædbørn. Gravide og ammende kvinder skal oplyses om, at den gavnlige effekt opnås ved daglig indtagelse af 200 mg DHA ud over det anbefalede daglige indtag for omega-3-fedtsyrer til voksne, dvs.: 250 mg DHA og EPA. Påstanden kan kun bruges om fødevarer, der giver et dagligt indtag på mindst 200 mg DHA.
15. EPA og DHA bidrager til en normal hjertefunktion
EPA og DHA bidrager til en normal hjertefunktion. Påstanden kan kun anvendes om mad, som mindst er en kilde til EPA og DHA som omhandlet i påstanden KILDE TIL Omega-3 FEDTSYRER, som anført i bilaget til forordning (EF) nr. 1924/2006. For at understøtte påstanden skal der gives oplysninger til forbrugeren om, at den gavnlige effekt opnås med et dagligt indtag på 250 mg EPA og DHA.
16. DHA and EPA contribute to the maintenance of normal blood
DHA og EPA bidrager at vedligeholde normale triglyceridniveauer i blodet. Anprisningen må kun anvendes for fødevarer, som giver et dagligt indtag på mindst 2 g EPA og DHA. For at anprisningen skal kunne anvendes, skal der gives oplysninger til forbrugeren om, at den gavnlige effekt opnås med et dagligt indtag på 2 g EPA og DHA. Når påstanden bruges om kosttilskud og/eller berigede fødevarer, skal der desuden gives oplysninger til forbrugerne om ikke at overstige et supplerende dagligt kombineret indtag af 5 g EPA og DHA. DHA bidrager til at vedligeholde normale triglyceridniveauer i blodet. Anprisningen må kun anvendes for fødevarer, som giver et dagligt indtag på 2 g af DHA og som indeholder DHA i kombination med eicosapentaensyre (EPA). For at anprisningen skal kunne anvendes, skal der gives oplysninger til forbrugeren om, at den gavnlige effekt opnås med et dagligt indtag på 2 g DHA. Når påstanden bruges om kosttilskud og/eller berigede fødevarer, skal der desuden gives oplysninger til forbrugerne om ikke at overstige et supplerende dagligt kombineret indtag af 5 g EPA og DHA.
Jaa tämä sivu
Tai kopioi linkki